Onkohan joku Lutin kasvatti käynyt vääntämässä universumin ajankulumisanturan jotenkin nopeutettuun asentoon? Siltä alkaa hiljalleen vaikuttaa kun miettii tätä ajan kiihtyvää kulumista. No okei, eihän tässä nuoria olla ja väittävät, että ikääntyessä ajan kulu nopeutuu. Mutta pohdin nyt enemmänkin tämän netti- ja teknologia-aikauden menoa. Miettikääpä mitä oli kymmenen vuotta sitten? Ihan tällaisella perustallaajalla oli juuri ja juuri kotiin hankittu ensimmäinen PC lasten pelikoneeksi ja Nokian ”halko” oli juuri vaihdettu ”kevyempään” versioon. . Pohdintani pointti ei nyt kuitenkaan ole tuo eka tietokone vaan se, että tapauksesta on vain kymmenen vuotta. Se on ihmiselämässä saati universumin ajassa aika mitätön aika. Miettikääpä vain itse kukin tykönänne viimeistä kymmentä vuotta.
Tämä ihmettely on aasinsilta tähän ensimmäiseen blogiini. Aikaperspektiivillä mitattuna kukaan ei viisi vuotta sitten juurikaan tiennyt mikä on blogi! Viimeisten parin vuoden aikana kohtuullisen kokoiset yritykset ovat kuitenkin alkaneet tuoda esiin mm. läpinäkyvyyttään toimariblogien kautta. Viimeisimmän ison huomion taisi saada Finnairin Hienonen viime keväänä (-08) arvosteluillaan henkilöstöstään. No, jatkon tiedämmekin kaikki.
Olen nk. TIMO (entinen Digi), aikuisopiskelija kauppatieteellisessä tiedekunnassa pääaineena tietojohtaminen. Hopsiini kuuluu pakollisena (onneksi!) kurssi ”Virtuaalinen yhteistyö ja tietotekniset työkalut”. Suoritin kurssin viime kevättalvella. Kurssin suhteen minulla ei ollut minkäänlaisia ennakko-odotuksia ja rehellisesti sanottuna en edes oikein tiennyt ennen kurssin alkua mitä tuleman pitää. Näin jälkikäteen sanottuna – VALAISTUS!
Tällaiselle varttuneelle opiskelijalle sopivat erinomaisesti nk. monimuoto-opiskelut. Ko. kurssilta ei monimuotoisuutta puuttunut. Ilmankos kurssi sai LTKY:n toimesta Vuoden opintojakso -palkinnon. Opintojakso sai runsaasti kiitosta nimenomaan monipuolisista työskentelymuodoistaan. Lisäksi se huomioi myös erittäin hyvin aikuisopiskelijoiden erityistarpeet. Yhtenä oppimismetodina oli henkilökohtaiset blogit joihin kirjoitettiin neljä itseopiskelutehtävää. Lisäksi kukin opiskelija sai blogata niin paljon kuin sielu sieti aiheesta kuin aiheesta!
Kriittisinä opiskelijoina nostimme melko nopeasti kurssilla esiin kysymyksen: miksi yliopistolla itsellään ei ole sivuillaan blogeja; rehtorin, opetushenkilökunnan edustajan, opiskelijan edustajan ...??? Nyt on todella hienoa todeta, että mm. kurssilla antamamme palautteen perusteella asiasta on todella otettu onkeensa ja ymmärretty myös blogien sisältämä markkina-arvo. Mikä iloinen yllätys olikaan alkusyksystä huomata opinahjomme siirtyneen nykyhetkeen. Paljon mielenkiintoisia blogeja joita seurata. Tunnen asiasta suurta ylpeyttä! Lisäksi on hienoa huomata, että useat bloggarit pistävät tosissaan itsensä likoon. Niin sitä pitää! Suutarin lapsi sai siis sittenkin kenkänsä. Antaa talven tulla!
