Niin se maailma muuttuu...

Status updated, out of office, available soon, reserved…Onpas monimutkaista, ei tällaista Leineperin kansakoulussa opetettu. Ennen riitti, että kuuli puhelimen (pöydällä lojuva ruma iso beessinvärinen molkero outoine kiemurajohtoineen ) hälyttävän turhaan. Siis ei paikalla. Poissa kotoa tai töistä. Yritetään iltapäivällä uudestaan. Sitten tulivat kännykät; niiden monikiloisten todellisten kannettavien jälkeläinen ns. Gorbatsov oli hellyttävä, ihan pikkuinen antennikin, joka piti ehdottomasti muistaa vetää ylös ennen puhelua.” Haloo, missä oot, onko paha paikka?” Säkkijärven polkan soittoääni täytti kauppakeskukset. Ajatella, että puhelimeen oli ladattu valmiiksi niin paljon valmiita ääniä, ihan Valse Tristekin. Ja ne tekstarit! Nyt saattoi ihan oikeasti lähettää viestin että ”oon ihan just tulossa, laita ruoka uuniin”. Hyvästi kirjeet ja postikortit. Isä pyyhkäisi silmäkulmaansa; ei tullut enää isäinpäiväkorttia, tuli vaan tekstiviesti. Nyt äiti pyyhkäisee silmäkulmaansa; ajatella miten ihana videoklippi tuli taas mummon mutulasta kännykkään.

Ja kuinka ollakaan. Ei mennyt kuin hetki kun Joulupukkiparat alkoivat selkä kyttyrällä kantaa raskaita ja suuria paketteja jännittyneille lapsille. Olipas legolaatikot , nukkekodit ja Nintendot saaneet ulottuvuutta. Ei sittenkään, legot olivatkin vaihtuneet… pöytäkoneisiin. Mitähän nekin pitivät sisällään? Äidit ja isät eivät halunneet koskeakaan moiseen vehkeeseen, riitti että oli ollut maksumiehenä. Mutta lapset, nuo tuikkivasilmäiset, he syntyivät nyt uudestaan, uuteen maailmaan, tiedon maailmaan, pelimaailmaan, virtuaalisuuteen.

Irkki, mikä ihmeen irkki? Onko lapsellani lukihäiriö? Irlantilainen on irkku jos sitä tarkoitat.” Äiti hyvä, tämä on vihdoinkin meidän maailmamme, ei irlantilainen tai saksalainen, vaan meidän OMA nettiyhteisömme.” Olenko kavala äiti kun urkin salasanan tietooni ja käyn katsastelemassa mitä lapseni sivut pitävät sisällään? Noh, ihan sisäsiistiä meininkiä, mutta oliko kuva kaljapullon kera nyt ihan pakko laittaa sinne? Vai oliko se leima yhteisöllisyydestä? Olkoon menneeksi kunhan muut teini-iän säädyttömyydet pysyvät poissa.

Facebook on metka väline. On mukavaa tietää että Paavo on kutsunut tänään itse Remy Martinin kylään, ihan takkatulen loimua ihastelemaan. Toivottavasti puita riittää, Martin viipyy tunnetusti pitkään…Ja että Anni pohtii mitä laittaisi tänään perheelle ruuaksi. Ilkeäisikö ihan julkisesti ehdottaa perisuomalaista jauhelihakastiketta; neljä lasta sentään, tekisi varmaan kauppansa. Vai ehdottaisiko sofistikoituneena jotain marinoitua ankeriasta äyriäisbuleen kera. Antaisi ehkä itsestä paremman vaikutelman.

Virtuaalinen työsuhde Mr K. Chawlan kanssa on ihan oma lukunsa. Mikä autuus, takana aikaiset herätykset, ruuhkaiset lentokentät, tylsät hotellit ja ikuinen kiire. Auvoista nostaa työhuoneessa epänaisellisesti jalat pöydälle ja aloittaa videokatsaus Mr Chawlan kanssa. ”Dear Mrs F-A sitä ja Dear Mrs F-A tätä…” Mieheni ei edes vuoden aikana mainitse minua rakkaakseen niin usein kuin Mr Chawla kvartaaleittain! (Ai niin, sehän onkin vaan tätä eurooppalaista tapakulttuuria).

Onkohan virtuaalietiikalle omaa professuuria? Tutkimusaineistoa ainakin riittäisi. Bänätkin epäkevon kumppanin kanssa voi nykyään tehdä kätevästi tekstiviestillä. Iskeminen (käytetäänkö sitä sanaa enää?) on kaiketi myös muuttanut muotoaan. Chattailulla ja nettideittailulla on etunsa. Ainakin vähentää hömppäkulutusta. Enää ei tarvitse ostaa joka treffeille uutta kolttua tai parfyymiä. Kas kun Intelin prosessori ja Microsoftin käyttöliittymä eivät vielä välitä tuoksuja . Siinäpä muuten bisnesideaa jollekin näppärälle inssille. Mielen ja aistien softaa?

Nyt lähden hakemaan itselleni sielun ja ruumiin softaa – lähden lenkille kunnon talvisäähän (ilman iPodia)!